Loisteen työ ilahdutti oululaista artistia

Artisti Sanna Rönnberg asuu Oulussa rivitalokolmiossa neljän kissansa kanssa. Artistinimeltään hän on Sana. Hänen tuotantoonsa pääset tutustumaan täältä.  

”Arkeni kuluu musiikin parissa sekä kosmetiikka-alalla. Arki on kiireistä, eikä minulla siksi aina ole jaksamista tai aikaa siivota.” 

Kun päivät täyttyivät muista töistä ja menoista, hän tukeutui Siivouspalvelu Loisteen apuun. Hän haluasi saada pidettyä kotinsa puhtaana kaiken työn ja tekemisen keskellä. 

”Siivous ajoitettiin biisileirini päätteeksi, jolloin reissun jälkeen minun ei tarvinnut itse siivota. Sain keskittyä lepäämään ja palautumaan reissusta.”

Paikallisen yrityksen palvelut etusijalla

Siivouspalvelu Loiste on oululainen yritys, ja se on yksi syy siihen, miksi Rönnberg tilasi palveluja juuri Loisteelta. Hän kertoo, että käyttää muutoinkin paikallisten yritysten palveluja aina mahdollisuuksien mukaan. 

Siivouspalvelu Loiste teki hänen kotiinsa perussiivouksen, mihin hän on tyytyväinen. Loiste suoriutui työstä hyvin – ja onnistui myös yllättämään hänet positiivisesti. 

”Olin erityisen iloinen, kun Loiste onnistui saamaan suihkuseinän ja saunan oven täysin puhtaaksi! Olin itse aiemmin yrittänyt saada niitä kaikin keinoin kunnolla puhdistettua – tuloksetta.” 

Ammattilaisten taitoihin voi luottaa

Loisteen tekemä työ ilahdutti Rönnbergiä kaikin puolin. Hän sanoo aikovansa varmasti jatkossakin tilata siivouksen niihin hetkiin ja ajankohtiin, kun hän ei itse ehdi tai jaksa siivota. 

”Sain kotini nytkin siistiksi juuri silloin, kun minulla ei itselläni ollut voimia siivota. Inhoan sotkua, joten ei ollut vaihtoehto jättää vain siivoamatta.”

 ”Suosittelen Siivouspalvelu Loistetta! Heillä on oikeanlaiset

tekniikat, välineet ja siivousaineet käytössä.”

Hän kannustaa muitakin epäilyksettä tarttumaan siivouspalvelun apuun kiireisen arjen keskellä, jos kaipaa itselleen hengähdystaukoa kotitöistä. 

”Suosittelen Siivouspalvelu Loistetta! He ovat ammattilaisia ja osaavat siivota sieltäkin, mistä ei itse tajua siivota. Heillä on myös oikeanlaiset tekniikat, välineet ja siivousaineet käytössä.” 

Siivooja kotiin – ei tarvitse valmistautua

Siivooja kotiin

Siivooja kotiin ja itse vapaalle. Se on paras suunnitelma, kun kaipaat apua siivoukseen. Voit olla siivouksen aikana itse kotona – tai jossain toisaalla. Ole huoletta, sen enempää sinun ei tarvitse itse valmistautua. Me hoidamme kaiken tarpeellisen puolestasi. 

Me huolehdimme aina siitä, että olet tietoinen kaikesta siivoukseen liittyvästä. Sovimme etukäteen yhdessä ajan, milloin tulemme ja mitä teemme kodissasi. Kun siivooja käy, myös lapset ja lemmikit voivat hyvin olla kotona vapaasti.

Kun saat siivoojan kotiin, sinulla ei tarvitse itselläsi olla välttämättä mitään siivousvälineitä. Meillä on aina mukanamme ammattitasoiset, puhtaat, tehokkaat ja laadukkaat siivousvälineet sekä myrkyttömät siivousaineet. Vaikka omistaisitkin siivousvälineitä, niitä ei tarvitse antaa meidän käyttöömme. 

Siivoamme kotisi sovitun mukaisesti ammattitaidolla ja yksityisyyttäsi kunnioittaen. Kun tilaat siivoojan kotiin, arki helpottuu ja voit itse käyttää siivoamiseen tarvittavan ajan itsellesi paremmin hyödyksi. 

Siivoamme kotisi yksilöllisyytesi huomioiden

Jos kuitenkin haluat itsekin tehdä jotain, sekin käy. Jos esimerkiksi haluat nopeuttaa siivoojan työtä, lelut kannattaa kerätä siivouksen alta pois. Jos kotona on lemmikkejä, on myös hyvä ohjeistaa siivoojaa, miten lemmikkien kanssa kannattaa toimia.

Jos et ole itse kotona siivoojan käydessä, miten asiat silloin hoidetaan? Voit aina sopia esimerkiksi avainten luovuttamisesta, ovikoodista ja muista vastaavista asioista etukäteen asiakaspalvelumme kanssa.

Sinun ei tarvitse huolehtia siitä, miltä oma elämäntyylisi näyttää.

Kaikki tyylit ovat sallittuja.

Teemme myös tapauskohtaisen arvion siitä, kauanko siivoukseen mahdollisesti kuluu aikaa. Samalla kuuntelemme tarkoin juuri sinun toiveesi ja tarpeesi, kun saat siivoojan kotiin. 

Kun siivoojamme tulee kotiisi, hän tulee tekemään työt aina sinua ja kotiasi kunnioittaen. Sinun ei tarvitse huolehtia esimerkiksi siitä, miltä oma elämäntyylisi näyttää. Kaikki tyylit ovat sallittuja. Olemme tehneet töitä niin pitkän aikaa jo, että sinun ei tarvitse huolehtia etukäteen mistään. 

Tuttu siivooja kotiin

Kun tilaat siivoojan kotiin säännöllisesti, meiltä tulee lähtökohtaisesti aina sama tuttu siivooja tekemään työn. Kun siivooja on aina sama, siitä on se hyöty, että hän oppii tuntemaan juuri sinun ja perheesi toiveet ja tarpeet. Voit tilata omien tarpeidesi mukaan siivouksen joko säännöllisenä palveluna tai yksittäisenä siivouksena. 

Kertasiivouksissa emme aina voi luvata samaa siivoojaa jokaiselle siivouskäynnille. Kannattaa kuitenkin kertoa meille, jos haluat aina tietyn siivoojan kotiin. Otamme aina huomioon toiveesi ja vastaamme niihin niin hyvin, kuin se vain on mahdollista. 

Kaikki siivoojamme ovat ammattitaitoisia ja luotettavia, joten voit luottaa aina laadukkaaseen työjälkeen. Vaikka siivooja ei aina olisikaan sama, kaikki siivoavat kotisi toiveidesi mukaan, ja kunnioittaen kotisi ainutlaatuisuutta. Voit varata siivoojan kotiin täältä – ja pääset nauttimaan puhtaasta kodista ilman turhaa stressiä ja vaivannäköä. 

Paras yrityssiivous – valitse siivoustarjous laatua, tehokkuutta ja ammattitaitoa silmällä pitäen

Paras yrityssiivous perustuu hyvään työnjälkeen.

Paras yrityssiivous on eritystä ammattitaitoa ja monipuolisuutta vaativa työ, jonka vaihtelevuus korostuu erinäköisten ja -kokoisten tilojen puhtaanapidossa. Koulutettu siivoustiimi pystyy vastaamaan haastavistakin kohteista yrityksen ohjeistusta kuunnellen. Ammattilainen selviytyy niin kliinisten toimistotilojen kuin rasvaisten konehallienkin siivoustyöstä. Siivoustarjousta silmäillessä tulisi kiinnittää huomiota muihinkin seikkoihin kuin tarjouksen hinnan loppusummaan: kustannustehokas siivoustyö tulee pitkässä juoksussa usein halvinta mahdollista edullisemmaksi.

Jokainen työnantaja toivoo, että hänen työntekijänsä kokisivat työpaikan miellyttäväksi ympäristöksi. Yksi mukavuuteen vaikuttava tekijä on eittämättä siivous. Hinta, jonka siivoustyöstä joutuu maksamaan, tulee monikertaisena takaisin juuri viihtyvyyden, turvallisuuden ja terveyttä edistävän puhtaan hengitysilman muodossa.

Hinta, joka siivouksesta maksetaan, tulee moninkertaisena takasin terveen sisäilman sekä viihtyisän ja turvallisen työympäristön muodossa!

Paras yrityssiivous syntyy asiansa osaavien ammattilaisten työn tuloksena

Toimisto tai yritystila on monen ihmisen työpaikka, jossa siivoustyön täytyy tapahtua mahdollisimman häiriöttömästi ja ripeästi. Yrityksen omien työntekijöiden lisäksi tulee huomioida myös muut tilan käyttäjät, kuten vierailijat tai asiakkaat. Työn jäljestä ei tulisi kuitenkaan tinkiä missään vaiheessa. Käytettävien kemikaalien ja siivousaineiden tulee sopia tiloihin, jossa liikkuu samaan aikaan paljon ihmisiä. Tietokoneen näyttöjä ja muita herkkiä teknisiä laitteita puhdistaessa siistiä jälkeä täytyy saada aikaan laitteita millään tavalla vahingoittamatta. https://loistesiivous.fi/yrityssiivous/toimistosiivous/

Toimistotiloissa säilytetään paljon vain yrityksen omaan käyttöön suunnattua aineistoa. Yrityksellä on vastuu paitsi omasta, myös asiakkaidensa antamasta materiaalista. Siksi on tärkeää, että myös siivoustyöstä vastaava firma on turvallinen, luotettava sekä vaitiolovelvollisuutta noudattava ammattilainen. Oma luottosiivooja oppii nopeasti ”talon tavoille” ja pystyy järjestämään oman työnkuvansa niin, että työkohteiden ylläpitosiivous onnistuu mahdollisimman kustannustehokkaasti. Sellaiset tilat, joita yrityksessä käytetään paljon, vaativat enemmän huomiota kuin vastaavat, vähemmällä käytöllä olevat paikat. Siivooja, joille paikat käyvät työn ohessa tutuksi pystyy priorisoimaan enemmän siivousta vaativat tilat tehtävälistansa kärkeen.

Kustannustehokas siivous syntyy, kun työtehtävät priorisoidaan ja hoidetaan tehokkaasti mutta tunnollisesti ripeällä ammattitaidolla.

Teollisuussiivouksessa laadukas puhdistustyö lisää työntekijöiden viihtyvyyttä, parantaa ilmalaatua ja vähentää koneiden huoltotyön tarvetta. Kunnollinen, oikeilla välineillä ja aineilla tehty siivous on myös merkittävä turvallisuustekijä. Lattia ei saa jäädä liukkaaksi eikä kemikaaleja saa joutua vääriin paikkoihin. Siivoojan tulee osata liikkua kohteessa niin, ettei hänen läsnäolonsa aiheuta vaaraa itselle tai muille. Ammattilainen osaa välttää teollisuussiivoukseen riskit ja noudattaa tarkasti vaadittuja turvallisuusohjeita.

Mikä on siivoustyön hinta? Laatu on pitkällä tähtäimellä edullisinta

Kustannustehokas siivous onnistuu vastaamaan haasteeseen, jossa mahdollisimman paljon asioita tulisi saada hoidettua rajattuna aikana. Mitä laadukkaampaa jälkeä siivoustyöllä saadaan aikaan, sitä vähemmän ylläpitosiivousta pinnat tarvitsevat jatkossa. Kun tilassa pystytään etenemään ripeästi, hyvää jälkeä aikaan saaden, vähentää se isompien siivous- tai huoltotoimenpiteiden tarvetta. Pienhiukkasten ja bakteerien määrän väheneminen hengitysilmassa tai tasoilla edistää työntekijöiden terveyttä ja näin olleen ennaltaehkäisee omalta osaltaan myös mahdollisia sairaspoissaoloja.

Laadulla tehty siivoustyö vähentää isompien puhdistustoimenpiteiden ja huollon tarvetta sekä edistää työntekijöiden terveyttä.

Alakanttiin hinnoiteltu siivoustarjous pitäisi herätellä tilaajaa pohtimaan, saako yritys loppupeleissä rahoillensa mitään vastinetta. Lähes ilmaiseksi suoritettava työ herättää myös kysymyksen työntekijöille maksetusta korvauksesta. Ammattilainen on oikeutettu vaatimaan työstään tasoaan vastaavaa palkkaa. Minimihinnasto ei kannusta sitoutumaan työhön ja näin ollen työntekijöiden vaihtuvuus, samoin kuin työn taso saattaa olla hurjaa. Järkevä hinnoittelu kertoo paremmin yrityksen tasosta, työntekijöiden arvostuksesta ja siivousfirmasta yleensäkin luotettavana kumppanina.

Siivouspalvelu Loisteen periaatteisiin on aina kuulunut työntekijöistään huolehtiminen. Koulutamme väkeä jatkuvasti, jotta heillä olisi alansa viimeaikaisin tieto ja taito hyödynnettäväksi kohteissamme. Ammattilainen ansaitsee mielestämme työstään kohtuullisen palkan. Ansaittu korvaus myös kannustaa työntekijöitä sitoutumaan yritykseen, jolloin voimme rakentaa asiakkaidemme sekä työntekijöidemme kesken pitkään jatkuvia suhteita. Win-win-tilanne, jossa kaikki ovat voittajia!

Kustannustehokas yrityssiivous Siivouspalvelu Loisteen kautta

Säännöllinen siivoustyö takaa tarpeeksi korkean siisteystason. Siistityissä tiloissa viihtyvät niin työntekijät kuin yrityksessä vierailevat asiakkaatkin. Siisti vaikutelma on osa yrityksen käyntikorttia: se viestii asioiden hallinnasta ja tehokkuudesta. Laadukasta vaikutelmaa ei luoda pelkästään puhtaaksi puunatulla vastaanottotiskillä tai kiiltelevällä pääoven kahvalla. Työntekijöiden kahvihuone tai yleisessä käytössä olevat wc-tilat vaativat ehdottoman huomion ja korkean tason siisteyttä.

Hakusessa paras yrityssiivous Oulussa? Käänny Siivouspalvelu Loisteen puoleen!

Siivouspalvelu Loiste on konkari erikokoisten yritysten ja teollisuushallien siivoustyössä. Osaamme ottaa huomioon tilan vaatimat olosuhteet ja pystymme etenemään työssä tehokkaasti ja ripeästi mahdollisimman vähän vaivaa aiheuttaen. Panostamme korkealuokkaiseen kädenjälkeen ja välineisiin sekä hellävaraisiin mutta tehokkaisiin puhdistusaineisiin, jotka minimoivat raskaiden siivouskemikaalien käytön. Tarjoamme tutun, vakituisen siivoojan, jolla on ammattitaitoa käydä käsiksi vaadittuun työhön.

Hoidamme taidolla myös rakennus- tai remonttikohteiden siivoustyön. Toimitamme keskeneräisissä kohteissa rakennusjätteet kasaan ja pölyn pois niin, että rakentajien on mukava palata jatkamaan työmaalle taas seuraavana päivänä. Toimimme tehokkaasti tiukankin aikataulun puristuksessa. Suoritamme myös rakennustyömaan loppusiivouksen, jonka jälkeen kohde on siivouksen osalta turvallista luovuttaa eteenpäin.

Hakusessa paras yrityssiivous Oulun alueella? – kysy siivoustarjous Loisteelta!

Kyllin hyvä on vain paras! Yrityssiivoukset Oulussa hoitaa Siivouspalvelu Loiste! Kysy tarjous, meiltä vaikka jo tänään. Käymme yhteistyöllä kanssasi läpi kohteen, sen mahdolliset erikoistyöt tai toimenpiteet. Keskustelemalla selvitämme, kuinka tiheällä siivousvälillä pääsemme tarvittavaan siisteystasoon. Olemme toimineen monen Oulun alueen yrityksen luotettavana yrityssiivouksen tekijänä niin isommissa firmoissa kuin aivan yksittäisissä toimistotiloissakin. Kokemuksemme kattaa toimistosiivoukset, isot teollisuushallit sekä rakenteille olevat työmaakohteet. Lue verkkosivuiltamme lisää siitä, kuinka Siivouspalvelu Loiste on syntynyt.

Tarjoamme yrityksille myös kertaluonteista erikoistöiden palvelua, kuten ikkunoiden pesua sekä lattian vahausta. Suoritamme työn pyydettäessä niin vakituisille asiakkaillemme kuin yksittäisenä työnä myös muille yrityksille tai itsenäisille toimijoille. Kysy lisää, kerromme palveluista mielellämme enemmän!