”Loiste Siivous on tullut meille jäädäkseen.”

”Minusta on aina mukava tulla yrityksemme toimitiloihin, jotka on siivottu. Siellä tuoksuu hyvälle ja paikat ovat puhtaina.”

Näin kuvailee Loiste Siivouksen työn jälkeä Jarno Junnonaho. Hän on JS Matkat Oy:n perustaja. Yritys on ollut toiminnassa nyt noin kahdeksan vuotta. Nykyään hänellä ei enää ole operatiivista roolia yrityksessä, mutta hän on yrityksen hallituksen puheenjohtaja.

JS Matkat Oy tarjoaa sopimusajoa pääasiassa Oulun ja lähikuntien alueella. Tilausajot onnistuvat kuitenkin tarvittaessa mihin vain. Ne ajetaan Oulusta käsin ympäri Suomen.

”Meillä on toiminnassamme asiakaslähtöinen ajattelutapa. Tuotamme palvelua uudenaikaisella ja siistillä kalustolla, ja kuljettajamme ovat kokeneita alan ammattilaisia.”

Työntekijöitä JS Matkoilla on tilanteesta riippuen 20–25. Työntekijöiden määrä vaihtelee sen perusteella, miten paljon ajoja on milloinkin. Yrityksen palveluihin ja toimintaan voi tutustua tarkemmin heidän nettisivuiltaan: jsmatkat.fi

Loiste Siivous on vakiinnuttanut paikkansa

Loiste Siivous on tehnyt JS Matkojen toimitilojen perus- ja ylläpitosiivouksia nyt noin vuoden ajan. Siivouksia on tehty pari kertaa kuukaudessa. 

”Toinen siivouskerta kuukaudessa on intensiivisempi ja tarkempi, toinen on ylläpitosiivousta. Kaksi kertaa kuukaudessa paikat on kuitenkin aina kunnolla puhdistuneet. Hyvin he ovat hoitaneet kaiken niin kuin on sovittu.”

”Asiat on hoidettu Loisteen puolelta aina niin, että voin hyvin suositella heidän palvelujaan muillekin.”

Aikaisempaa kokemusta siivousfirmoista Junnonaholla ei juuri ole. Joitain yksittäisiä kokeiluja on ajan saatossa ollut, mutta niistä ei ole tullut sitovampaa yhteistyötä.

”Loiste Siivouksen tarjoamat palvelut ovat kuitenkin tulleet meille jäädäkseen. Kokemus on ollut niin hyvä. Jos jotain pikkujuttuja on joskus pyydetty korjaamaan, ne on hoidettu hyvin. Toista kertaa ei ole tarvinnut sanoa samasta asiasta.”

Yhteistyö rakentuu luottamukselle

Junnonaho kertoo tutustuneensa ensimmäistä kertaa Loiste Siivoukseen BNI:n kautta. BNI on maailman suurin liike-elämän suositteluorganisaatio. Luottamus on yhteistyön myötä kehittynyt niin hyväksi, että JS Matkat on voinut muun muassa antaa avaimensa Loiste Siivouksen käyttöön. 

”Hyvin harvoin olen itse ollut siivouksen aikana paikalla. Minulla on luottamus, että he osaavat hoitaa työn itsenäisesti.”

Yhteydenpidon Loiste Siivouksen kanssa Junnonaho on hoitanut itse. Yheistyö on ollut toimivaa ja asiat on hoidettu sovitulla tavalla. 

”Olen ollut itse suoraan yhteydessä Loiste Siivoukseen esimiestasolla. Asiat on hoidettu heidän puoleltaan aina niin hyvin, että voin hyvin suositella heidän palvelujaan muillekin.”

Loppusiivous – hyvillä teoilla iloa itselle ja uusille asukkaille

Akolan kartanon siivousurakka

Loppusiivous – mitä kaikkea se on? Miten se liittyy muuttamiseen, miten remonttiin ja rakentamiseen? Mitä loppusiivoukseen kuuluu ja miksi palvelu kannattaa tilata Loiste Siivoukselta?

Vuokrasuhteen päättyessä ja muuton yhteydessä loppusiivous tarkoittaa perusteellista siivousta, jossa koko asunto käydään läpi. Siivouksen tarkoituksena on jättää asunto seuraaville asukkaille niin, ettei heidän tarvitse tehdä suursiivousta heti alkuun. 

Jos haluaa helpottaa omaa työtään muuton tai remontin keskellä, kannattaa siivoukseen kysyä apua ammattilaisilta.

Remontti- ja rakennuskohteissa loppusiivouksella valmistellaan tilat tulevaa käyttöä varten. Näissä tilanteissa on erityisen tärkeää on saada rakennuspöly poistettua tehokkaasti, jotta asunnossa tai toimistossa olisi tulevaisuudessa mahdollisimman miellyttävää olla ja toimia.

Loppusiivouksen voi tehdä itse, jos siihen on itsellä aikaa ja välineitä. Jos haluaa helpottaa omaa työtään muuton tai remontin keskellä, kannattaa siivoukseen kysyä apua ammattilaisilta. Muutto- ja rakennusaika ovat usein stressaavaa ja kiireistä aikaa. Tehtävien töiden lista kevenee huomattavasti, kun siivouksen ulkoistaa muille. 

Mitä loppusiivous sisältää?

Loppusiivous sisältää muutto-, remontti- ja rakennuskohteissa kattavasti eri toimenpiteet. Loppusiivouksessa pyyhitään pölyt kaikilta pinnoilta, myös pistorasiat, valokatkaisimet sekä lämpöpatterit pyyhitään. Pöly siivotaan pois myös seinistä ja katosta. 

Loppusiivouksessa kaapit, komerot ja keittiö siivotaan sekä ovet ja oven karmit puhdistetaan. Saniteettitilat pestään ja lattiakaivot puhdistetaan. Myös kylpyhuoneen seinät pestään. Kaiken kruunuksi lattiapinnat sekä jalkalistat imuroidaan sekä pestään huolellisesti. 

Näiden toimenpiteiden lisäksi loppusiivouksen oheen voi tilata ikkunoiden ja parvekelasien pesun niin sisä- kuin ulkopinnoilta. Loiste Siivous pystyy tekemään tehokkaan ikkunapesun aina kuuden metrin korkeuteen asti. 

Loiste Siivoukselta siivousapua Oulussa

Loiste Siivous tarjoaa laadukkaan loppusiivouksen remontti-, rakennus- ja muuttokohteisiin Oulun alueella. Kun kohde on valmistunut tai olette muuttamassa, teemme ammattitaitoisen loppusiivouksen aina asiakkaan toiveiden mukaisesti. 

Loiste Siivouksella on pitkä kokemus loppusiivouksen tekemisestä. Olemme tehneet paljon siivouksia juuri valmistuneisiin kohteisiin sekä muuttokohteisiin, mutta myös keskeneräisiin rakennuksiin. Tiedämme siis hyvin muun muassa sen, miten rakennuspölyn saa siivottua pois tehokkaasti ja miten rakentamisesta syntyneet jätteet kannattaa käsitellä. 

Loppusiivouksen jälkeen meiltä saa tarvittaessa tehokasta ja laadukasta siivousapua muun muassa perus- ja ylläpitosiivouksina kotitalouksille ja yrityksille toimistosiivouksina. Lisää tietoa erilaisista palveluistamme löytää nettisivujemme kautta. Tervetuloa tutustumaan!